Kasvata sipulit siemenestä

Useimmiten sipulit laitetaan kasvamaan istukkaista, sellaisista pienistä keskenkasvuisista sipuleista. Minä laitan siemenistä. Sipulin siemen on pieni ja sipulin kasvukausi on pitkä, noin 100 päivää. Kylvän siemenet esikasvatusta varten sisällä, niin saan hyviä taimia lopulliselle paikalle istuttamiseen.

Sipulin ryhmäkylvö

En ole ikinä tainnut kasvattaa sipulia kylvämällä suoraan siemeniä maahan, vaan olen aina esikasvattanut ne ensin taimiksi. En jotenkin luota siihen, että ne lähtevät suorakylvöllä kasvuun. Lisäksi luotan kivenkovaa Charles Dowdingin hyväksi havaittuun ohjeeseen ja kylvän sipulin siemenet ryhmiin, yleensä 3-4 siementä per solu. Näin taimista tulee vahvoja ja saan suuremman sadon pieneltä alalata.

sipulin kylvö
Taimikennostossa kasvavia pikkusipuleita.

Osan sipulista, kuten purjosipulin, kasvatan hajakylvönä. Sipulinsiemenet saavat rauhassa itää ja kasvaa astiassa noin 2 kk jonka jälkeen irroitan sipulit yksitellen kasvamaan omiin pikkukuoppiin maahan. Purjonkin voi halutessaan istuttaa ryhmäistutuksena kasvukennoon tai muuhun astiaan, kuten tavallisen sipulin.

Siemenestä taimeksi

Sipulin siemenet on pieniä, mustia ja hiukan kulmikkaita. Esimerkiksi punasipulin, keltasipulin, purjon ja kevätsipulin siemeniä ei erota toisistaan. Kun siemen itää ja taimi kurkkaa mullasta niin se on hassu pieni ”heinä” joka on taittunut kaksinkerroin. Ja kun se kasvaa hiukan lisää siemenkuori on hattuna heinän päässä. Leikkaan sipulin taimet alas pari kertaa ennen ulosistutusta. Leikatut varret voi syödä vaikka voileivän päällä tai salaatissa.

sipulin taimet
Hajakylvettyä purjoa irttarilaatikossa.

Sipulin siemen itää lämpimässä, reilussa 20 asteessa. Itämisen jälkeen se kannattaa nostaa valoisaan ja viileään (n. 15 astetta) kasvamaan. Säännöllisestä lannoituksesta ja kastelusta kannattaa huolehtia koko kasvun ajan. Laimeasti lannoitettu kasteluvesi noin kerran viikossa on sopiva määrä. Taimet voi koulia yhden kerran ennen lopulliselle paikalle siirtoa jos tarve vaatii.

Sipulin taimet on helppo irroittaa toisistaan hajakylvetyistä ”paakuista.” Kun paakku on kunnolla kasteltu, märkä, pitkät juuret on helppo erotella toisistaan.

Ulosistuttaminen

Kun maa on sulanut ja lämmennyt, teen paakkua hiukan suuremman kuopan maahan , kastelen sen ja laitan taimipaakun / taimen siihen. Maata kannattaa taputella/tasoittaa hiukan istutuksen ympäriltä. Jos on paljon sipulia istutettavana teen pitkän vaon jonka kastelen hyvin ja johon sitten istutan sipulit – vähän kuin sarjatyönä. Vako ”suljetaan” tietenkin istuttamisen jälkeen. Istutan sipulit noin 8-15cm päähän toisistaan, riippuen siitä istutanko sipulit yksittäin vai ryhmissä.

kesäsipuli
Kesäsipulin keruu

Sipuli ei ole kovin vaativa kasvupaikan suhteen. Mutta sipuli tarvitsee vettä kasvaakseen. Kannattaaa huolehtia kastelusta läpi kasvukauden niin ei tule liian ”äkäisiä” sipuleja. Pitkä kuiva kausi saattaa pysäyttää sipulin kasvuin ja se kypsyy (valmistuu) liian aikaisin. Viime kesä oli hankala aika monelle sipulinkasvttajalle. Sipuli tykkää lannoitteesta, ja se viihtyy hyvin jo edellisenä syksynä hyvin lannoitetuissa penkeissä. Liika typpi vaikuttaa sipulin kypsymiseen ja säilyvyyteen. Lisäksi typpi kasvattaa paljon vihreää lehtimassa, kuten se tekee kaikille kasveille.

Sipuli kuuluu viljelykierron tarkkoihin kasveihin, eli sen kasvupaikkaa kannattaa vaihtaa vuodesta toiseen. Näin välttää mahdolliset taudit ja sipulikärpäsen toukat. Sipulipenkki kannattaa pitää mahdollisimman puhtaana rikkaruohoista. Helpoiten saa puhtaan penkin kun ennen istuttamista polttaa kaasuliekillä ylimääräiset kasvit penkistä.

Miksi?

  • Miksi kasvatan siemenestä? Koska se on hauskaa. Käytän kyllä välillä istukassipuleita, mutta erittäin harvoin. Olen myös lukenut, että saa paremmin säilyviä sipuleita kun kasvatttaa siemenistä. Silloin ei maahan siirrä vahingossa istukassipuleiden mukana mahdollisesti tulevaa hometautia.
  • Miksi leikkaan varret? Oman kokemukseni mukaan sipulin kasvu vahvistuu ja siitä tulee ”tukevampi” ja kestävämpi taimi. Pakollista tämä ei ole.
talvisipuli
Puna- ja keltasipuli säilyvät hyvin ilmavassa ja kuivassa paikassa

Miksi kasvatan montaa eri lajia sipulia? Tällä varmistan että saan satoa. SIllä jos yksi epäonnistuu, niin on aina mahdollista onnistua muiden kanssa. Esimerkiksi tänä vuonna sipuli ”Musona” ei itänyt ollenkaan. Kylvin parituhatta siementä, ja niistä nousi ehkä 10 kpl. Onneksi oli muita lajeja ostettuna jotka lähtivät hienosti kasvamaan.

Istutatko sipulit siemenestä vai istukassipuleista? Vai istutatko sipulia ollenkaan?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *