Mikä oli lähtötilanne?

Me ostettiin tämä maatila ja sen huonokuntoiset pellot syksyllä 2015 tulevaisuuden kesäpaikaksi, mutta jotenkin kummasti tästä tuli meille paljon enemmän. Tila on joskus ollut suurempi kooltaan, mutta tästä on lohkottu ja myyty maata edellisten omistajien toimesta joten tilan koko on nyt kolmisen hehtaaria, josta (mahdollista) peltomaata ehkä 1,5 ha.

ojan kaivuu kivisessä maastossa
Ensimmäisenä keväänä (2016) oja piti kunnostaa koska se oli kasvanut umpeen. Silloin paljastui meille myös tilan nimen etymologia – kiviä on paljon=Kivelä

Kiviä on paljon – siis todella paljon, ja siitä johtunee tilan nimi Kivelä. Niitä on peltojen raivauksen yhteydessä kerätty aikaisempien sukupolvien toimesta, ja niitä kerätään edelleen.

kesäinen pelto
Yläpellolla elokuussa 2015 – ostopäätös on tehty, mutta kaupat on tekemättä. Kierreltiin ja katseltiin paikkoja.
pelto ja aumamuovi
Tästä kuvasta ehkä näkee parhaiten, miten viettävä yläpelto on. Tuo musta muovi pellolla on aumamuovia, jolla tukahdutetaan rikkakasvit. Kuva on vuodelta 2017. Tällä hetkellä koko ala on vihannespenkkejä.

Yläpelto, siis navetan takana sijaitseva pelto on mäki ja meidän tilan korkein kohta. Siitä näkee selvästi, että siellä on viljelty jotakin aiemminkin, koska se on ojitettu ja vähäkivisin. Lisäksi se oli vähiten umpeenkasvanut, risukkoa oli vähiten, ainakin toisella puoliskolla. Alarinne oli täynnä puita joten Timo kaatoi sieltä isot määrät käsivarren ja reidenpaksuisia koivuja, haapoja ja leppiä.

puiden kaato vanhalta pellolta
Yläpellon alarinne raivattuna syksyllä 2016

Alapelto, joka on navetan edessä ja jatkuu talon taakse ei ole aiemmin ollut viljely- tai kasvatuskäytössä, vaan siinä on pidetty eläimiä. Näin naapurit kertoivat meille. Me raivattiin iloisesti siihen vihannestarhan ykkösalue – paraatipaikalle, keskelle piha-aluetta. Pellosta nostettiin sekä isolla että pienellä kaivinkoneella ja myös käsin hurjat määrät kiviä.

vanha maapohja
Navetan edusta kesällä 2015 – villi ja vapaa
huonokuntoinen kivinen pelto
Isoja kiviä on kaivettu paljon ylös. Ja luulen, että niitä voisi kaivaa vaikka kuinka paljon lisää. Etupellon kivishow vuodelta 2017

Ison kasvihuoneen kohdalla kasvoi vadelmaa, pajua, maitohorsmaa ja koiranputkea. Se oli lehtokotiloiden lempipaikka koska se on kostea ja suojainen. Mikään kohta koko tilalla ei ole niin kivinen kuin se. Mutta itsepäisesti halusin sen hyötykäyttöön. Joten siitäkin kivenmurikoita siirrettiin sekä koneellisesti että käsin.

maitohorsma on vallannut pellon
ison kasvutunnelin pohja vihreänä – petollisen hyvinvoivan näköisenä
kaivinkone pellonmuokkauksessa
Loppujen lopuksi jouduttiin ottamaan kaivinkoneurakoitsija puhdistamaan kasvutunnelin pohja

Eikä tässä vieläkään ole kaikki. Talon takana on pelto, jonne me ei olla koskettu muuta kuin kaivinkoneella. Me ei olla varmoja mitä me sinne laitettaisiin? Paikka on ehdottomasti suojaisin ja valoisin. Suunnitelmia on erilaisia, mutta antaa alueen nyt olla vielä vuoden tai kaksi ”rauhassa”.

Kiviset pellot
Tämä pelto on ojitettu ja puhdistettu isoista kivistä, vaan mitäpä sinne laittaisi?

Tällaiset pienet ja kiviset pellot meillä. Paljon ollaan tehty, mutta paljon on vielä tekemättä. Parasta tällaisessa paikassa on se, ettei tule tekemisen puutetta!

-annukka-

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *