Tuotteet

Kasvatamme vihanneksia, joita itsekin haluamme syödä

Kasvisten lisääminen päivittäisiin aterioihin on terveellisen ruokavalion perusta. Se on hyvä teko sekä omalle terveydelle että ympäristölle. Ja kun syöt satokauden mukaisesti pääset taatusti nauttimaan vitamiineista ja antioksidanteista parhaassa mahdollisessa muodossa.

Meillä valikoima vaihtelee satokauden edetessä. Alkukaudesta mieltä saa erilaisia lehtivihreitä kuten pähkinäistä rucolaa, hentoja salaatinlehtiä, pinaattia, ja tietenkin rapsakoita retiisejä. Kevään ensimmäisten vihannesten makua ei voita mikään!

kotimainen salaatti, tilli, persilja
Toukokuun satoa

Kauden edetessä valikoima monipuolistuu erilaisilla salaateilla,  lisättynä  alkukesän pienillä ja makeilla porkkanoilla ja miedoilla kevätsipuleilla ja  kesäkurpitsalla. Isossa kasvutunnelissa kasvatamme pääasiassa tomaatteja. Pienemmissä tunneleissa jonkin verran kurkkua ja chiliä. Kasvatamme myös erilaisia yrttejä, kuten persiljaa, tilliä, ruohosipulia, korianteria ja basilikaa.

kotimaiset porkkanat

Erilaisten juuresten ja eritoten lehtikaalien valikoima kasvaa kauden edetessä. Me kasvatamme myös erilaisia papuja kuten haricot vert – tyyppisiä taitepapuja.  Sen lisäksi, että ne ovat miedonmakuisia ja herkullisia valkuaislähteenä nautittaviksi, ne ovat myös loistavia typensitojakasveja maalle.

Syksyllä valikoimaan palaavat viileistä ilmoista ja lyhyemmistä päivistä tykkäävät retiisi, vihreät lajikkeet kuten paksoi ja tatsoi sekä pinaatit ja kaalikasvit. Erilaisia salaatteja meiltä saa koko kasvukauden ajan.

kotimainen avomaan pinaatti

Valikoima vaihtelee myös erilaisten testierien myötä. Kasvatamme pieniä määriä erilaisia kasviksia – sitten maistellaan ja ihmetellään yhdessä asiakkaiden kanssa meneekö tuote jatkoon vai ei.

Lähituotettua, puhdasta ja herkullista ruokaa

Kasvatamme vihannekset Jyväskylän maaseudulla. Teemme kovasti töitä sen eteen, että tuotteitamme olisi saatavilla jo toukokuussa.

Seuraa meitä Facebookissa  ja Instagramissa niin saat tiedon milloin mitkäkin vihannekset ovat saatavilla. Ilmoitamme myyntipäivät ja paikat sekä valikoiman ennakkoon näissä kanavissa.